Hahmoja on!
31.12.2024 - 13:55 / tommilahtinen.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan. En nyt tosin viittaa kuluneeseen vuoteen, vaikka ajankohta huomioon ottaen kuulostaisikin siltä. Resurssipula ajaa sarjakuvaseuran päättämään Sarjakuvablogit.com palvelun ylläpidon, jonka seurauksena tämän blogin taival tulee päättymään tulevan vuoden maaliskuussa. Ironista kyllä, tulen tuolloin myös sattumoisin täyttämään pyöreitä, joten siinä samalla tulee jätettyä tietty elämäntaival taakse jossain määrin symbolisesti. Blogi jäätyy vuosikymmenen mukana.
Tekemällä oppii, ja aktiivinen tekeminen edellyttää syvää kiinnostusta. Näin siis useimmiten vastaan, kun piirustustaitojeni alkuperästä kysytään. Mutta mistä syvä kiinnostus sitten kumpuaa? Miksi juuri tämä juttu on sellainen, johon on valmis käyttämään aikaa lähes jokaisena iltapäivänä? Pysähdynkö koskaan miettimään tätä aspektia? MIKSI JUURI TÄMÄ?! Rehellisesti sanoen en mieti. Ainakaan kovin usein. On kokoajan jatkuva kiire piirtää jo seuraava teos/tekele, että pääsee sitä seuraavaan projektiin käsiksi. Ja siitä kumpuaakin rutiinien huono puoli: Mitä jos teenkin jonkin asian sellaisella tavalla, johon on olemassa parempikin vaihtoehtoinen tapa? Kannattaisiko pysähtyä hetkeksi ja ottaa asioista selvää?
Edellä mainittu viittaa itse tämän blogin ytimeen: kehittymiseen. Sitä luuli jo 25-vuotiaana hallitsevansa jo kaiken tarvittavan, mutta matkan varrella tulikin selväksi, että niin piirustus- kuin kuvankäsittelytaitojakin on mahdollista hioa lähes loputtomiin. Kun vain edes vähän malttaa kokeilla jotain uutta, voi saada aikaan yllättäviäkin tuloksia ja oivalluksia. Aina on varaa kehittyä, ja joudun melko pian kohtaamaan sen, mistä lähdin liikkeelle lähes neljä vuotta sitten: Edessä tulee olemaan raskas urakka, kun alan käymään tarkastusmielessä läpi aiemmat artikkelini, ennen kuin blogi arkistoidaan lopullisesti (huhhuh). Kehittymisessä onkin avainasemassa itsekritiikki, jota totta vieköön olen oppinut.
Mutta menkäämme itse asiaan, josta saan olla ylpeä: Valtaosa värikkäästä hahmokavalkaadistani on nyt tämän vuoden päättyessä viimein nähnyt päivänvalon! Ja nämä hahmot ovat kenties se blogin todellinen ydin: He kaikki luovat epätäydellisyydessään ne konfliktit, joista blogin jutut irtoavat. Oli sitten kyseessä Muumien boheemiuutta parodioiva Omenoiden perhe tai 10-vuotias puliukko Yrjö Lammikko, niin ideoita on tarjolla aina aikaa enemmän. Aloittakaamme vielä kerran siis kooste somejulkaisuista alkaen samba passista -Huugosta Herra Omenan armeijamuistoihin.
Julkaisut alkaen 8.6.2024:
Stripit 9.8.2024 alkaen:
Riemukasta uutta vuotta!
Palaavat kouluun #1
3.10.2024 - 15:04 / tommilahtinen.
Menevät kouluun #3
22.06.2024 - 9:54 / tommilahtinen.
Puuma
1.06.2024 - 12:19 / tommilahtinen.
Yksittäiset julkaisut ajalta 10.1.2024 – 1.6.2024:
Sarjistripit ajalta 11.1.2024 – 31.5.2024:
Nettisarjakuvaromaani Huugo ja Jaska menevät kouluun päättyy kesäkuussa 32-sivuiseen loppuhuipennukseen, jossa Jaska, Huugo ja muu 4D:n kokoonpano kohtaavat rinnakkaisluokkansa 4B:n riehakkaassa pesäpallo-ottelussa. Sitä odotellessa: Sopuisaa kesää!
Menevät kouluun #2
11.03.2024 - 17:48 / tommilahtinen.
Tulta!
31.12.2023 - 11:27 / tommilahtinen.
Noniin! Kootaan taas yhteen kaikki sarjisaiheiset postaukset, mitä nyt on kertynyt sitten viime koonnin.
Lystikkäät yhden ruudun kuvat ajalta 26.8 – 24.12:
Lystikkäät sarjisstripit ajalta 29.8 – 31.12:
Kuluneen vuoden tykätyin postaukseni Instagramissa:
Moni varmaan samaistui…
Huugo ja Jaska menevät kouluun jatkuu vuonna 2024.
Hyvää uutta vuotta! Tehdään siitä… no, vaikka lystikäs!
Menevät kouluun #1
16.12.2023 - 20:04 / tommilahtinen.
Mitä tuli tehtyä?
12.08.2023 - 21:13 / tommilahtinen.
Kooste alkukesän julkaisuista:
Stripit 16.6 – 11.8:
Kaverukset Huugo ja Jaska, osa 3 mainos:
Kooste loppukesän julkaisuista:
Huugo ja Jaska menevät kouluun -promo:
Esittelyssä hahmokavalkadin uusimmat tulokkaat:
Kaverukset #3
15.07.2023 - 15:59 / tommilahtinen.
Edellinen osa:
Tapahtunut viime kerralla:
Se oli sellainen tarina, mutta ei suinkaan viimeinen tämän kaksikon edesottamuksista. Tähän loppuun siis vielä ”tiiseri” seuraavasta sarjakuvaromaanista. Eli tulossa blogiin:
Kokoelma strippejä
10.07.2023 - 18:52 / tommilahtinen.
Tervehdys!
Viimeinen osa Kaverukset Huugo ja Jaska -sarjakuvaromaania on melkein valmis. Sitä ennen päätin julkaista kokoelman sarjisstrippejä, joita en ollut toistaiseksi vielä värittänyt. No, nyt olen.
En ollut alkujaan suunnitellut, että laatisin näiden hahmojen ympärille lyhyitä, parin ruudun strippejä. Olin jo vuosien harrastamisen jälkeen ehtinyt tottua siihen ajatukseen, että hahmojen päällimmäinen funktio on toimia pitkissä tarinoissa, joihin voi ripotella useampia hauskoja kommelluksia sekä pop-kulttuuriviittauksia ympäri juonta. Ajattelin, että kolme sarjakuvaruutua ei riitä alkuunkaan, jos haluan todella välttää sortumista sellaiseen väkinäisyyteen, jossa tekisin strippejä välittämättä siitä, oliko idea nyt erityisen oivaltava vai ei. Juuri se ideoiden keksiminen tulisi osoittautumaan haasteeksi. Idean olisi hyvä olla paitsi hauska, mutta ei aina täysin tuulesta temmattu, vaan useimmiten ajankohtainen. Useimmat ajankohtaiset ilmiöt tuntuivat kuitenkin olevan lähinnä poliittisia, ja politiikasta halusin pitää tämän sarjakuvan ehdottomasti ulkona.
Mutta sitten koittikin pandemia-aika, ja joulukuussa 2020 sain idean strippiin, jossa Huugo käyttääkin perinteisen maskin sijaan Darth Vaderin kypärää. Korona oli oiva aihe parodioitavaksi, sillä ilmiö ei ollut suinkaan poliittinen, vaan ainoastaan hengenvaarallinen. Pian sainkin aiheen tiimoilta useampia vastaavia päähänpistoja, ja pandemiasta tulikin tavallaan blogin pääteema näin alkuun:
Tästähän se rutiini sitten pikkuhiljaa alkoikin muodostumaan, ja muitakin ideoita syntyi arjessa mitä satunnaisissa tilanteissa. Esimerkiksi viime vuonna oli tilanne, jossa ryhmätyön aikana kanssaopiskelijani miettivät kunkin projektiin osallistuvan roolia. Joku mainitsi sanan ”IT-asiantuntija,” ja aloin tuolloin miettimään, että sanan voisi käsittää Fingerporin tapaan kahdella tavalla. Tämä ”IT-asiantuntija” on mitä ilmeisimmin perehtynyt Stephen Kingin romaaniin…
Tai mihin lukija voisi samaistua? Mikä on sellainen asia, mikä aiheuttaa harmaita hiuksia niin paljon, että tuntuu jopa hyvältä nauraa mukana, kun tämä anarkistiduo keksii tavan osoittaa rehellisen mielipiteensä tälle halveksittavalle ilmiölle/asialle? No, mm. peltipoliisit!
Loppuun vielä oma henkilökohtainen suosikkini:
Kiitos!
Viimeisimmät artikkelit
Viimeisimmät kommentit
Arkistot
- joulukuu 2024
- lokakuu 2024
- kesäkuu 2024
- maaliskuu 2024
- joulukuu 2023
- elokuu 2023
- heinäkuu 2023
- kesäkuu 2023
- huhtikuu 2023
- maaliskuu 2023
- joulukuu 2022
- marraskuu 2022
- syyskuu 2022
- heinäkuu 2022
- toukokuu 2022
- maaliskuu 2022
- joulukuu 2021
- marraskuu 2021
- lokakuu 2021
- elokuu 2021
- heinäkuu 2021
- kesäkuu 2021
- toukokuu 2021
- huhtikuu 2021
- maaliskuu 2021
- helmikuu 2021