Jälkiviisauden lyhyt oppimäärä
11.02.2021 - 22:21 / tommilahtinen.
Viime blogin ansassaan Jaska ei ottanut huomioon sitä, että Huugolla on sisäkengät.
Ja että tämä on myös fakiiri.
Ei olisi kannattanut rakentaa kaupunkia ihan tulivuoren viereen. Tai ainakin siinä vaiheessa olisi pompeijilaisen Perus-Gaiuksen kannattanut ottaa jo jalat alle, kun kalenteri näytti Vulcanuksen nimipäivää. Helppoa se on toisaalta kaltaiseni ysärin lapsen olla tapahtuneesta jälkiviisas, kun vallan hyvin tiedän Vesuviuksen tulivuoreksi Aku Ankkaa lukeneena. Jälkiviisauden voi näin ollen karkeasti nähdä turhanpäiväisenä vaivana päteä, että ehkä sen Axlin olisi vuosia takaperin kannattanut harkita toista harrastusta.
On toisaalta hyvä, että ihmisessä on sentään jälkiviisautta. Etukäteen viisas kun ei ole edes sana. Uppoamattoman laivan uskottiin uppoavan vasta, kun se jäävuoreen törmätessään alkoi täyttyä vedellä. Ei vähempää kuin 1517 matkustajaa Pohjois-Atlantin pohjassa riitti näytöksi sille, että ehkä niitä pelastusveneitä tulisikin olla jatkossa enemmän. Yhtäkkiä jälkiviisaus ei kuulostakaan vaivalta. Sitä vakuuttavampaa opettajaa saa hakea.
Jälkiviisaus on löytänyt tiensä kaikkialle. Huomaamme tämän mm. elokuvista. Se tietty opettavainen sävy korostuu hahmojen tehdessä aina sen huonoimman mahdollisen päätöksen. Katsoja voi siten esimerkiksi slasherista viisastuneena totea: ”Jos meitä sarjamurhaaja joskus väijyy, emme tule harkitsemaankaan hajaantumista!” Fiktiivisten hahmojen kohtalot saa meidät toimimaan viisaammin oikeassa elämässä. Julian pulssinkin olisi voinut tarkastaa ennen hätäisiä johtopäätöksiä.
Kuka voisi oikeastaan syyttää Huugoa? Eikö maatilalla varttuneetkin välttele sähkölankaa vasta ensimmäisen irokeesinsa jälkeen?
Seuraava päivitys tulee vielä helmikuun aikana. Ja ehkä sitä seuraavakin.
Loppuun bonuksena ohje, kuinka teet itse oman kasvomaskin:
Trackback URI | Kommenttien RSS
Jätä vastaus
Viimeisimmät artikkelit
Viimeisimmät kommentit
Arkistot
- joulukuu 2024
- lokakuu 2024
- kesäkuu 2024
- maaliskuu 2024
- joulukuu 2023
- elokuu 2023
- heinäkuu 2023
- kesäkuu 2023
- huhtikuu 2023
- maaliskuu 2023
- joulukuu 2022
- marraskuu 2022
- syyskuu 2022
- heinäkuu 2022
- toukokuu 2022
- maaliskuu 2022
- joulukuu 2021
- marraskuu 2021
- lokakuu 2021
- elokuu 2021
- heinäkuu 2021
- kesäkuu 2021
- toukokuu 2021
- huhtikuu 2021
- maaliskuu 2021
- helmikuu 2021