Hahmoja on!

31.12.2024 - 13:55 / tommilahtinen.


Kaikki hyvä loppuu aikanaan. En nyt tosin viittaa kuluneeseen vuoteen, vaikka ajankohta huomioon ottaen kuulostaisikin siltä. Resurssipula ajaa sarjakuvaseuran päättämään Sarjakuvablogit.com palvelun ylläpidon, jonka seurauksena tämän blogin taival tulee päättymään tulevan vuoden maaliskuussa. Ironista kyllä, tulen tuolloin myös sattumoisin täyttämään pyöreitä, joten siinä samalla tulee jätettyä tietty elämäntaival taakse jossain määrin symbolisesti. Blogi jäätyy vuosikymmenen mukana.

Strippi 4

Tekemällä oppii, ja aktiivinen tekeminen edellyttää syvää kiinnostusta. Näin siis useimmiten vastaan, kun piirustustaitojeni alkuperästä kysytään.  Mutta mistä syvä kiinnostus sitten kumpuaa? Miksi juuri tämä juttu on sellainen, johon on valmis käyttämään aikaa lähes jokaisena iltapäivänä? Pysähdynkö koskaan miettimään tätä aspektia? MIKSI JUURI TÄMÄ?! Rehellisesti sanoen en mieti. Ainakaan kovin usein. On kokoajan jatkuva kiire piirtää jo seuraava teos/tekele, että pääsee sitä seuraavaan projektiin käsiksi. Ja siitä kumpuaakin rutiinien huono puoli: Mitä jos teenkin jonkin asian sellaisella tavalla, johon on olemassa parempikin vaihtoehtoinen tapa? Kannattaisiko pysähtyä hetkeksi ja ottaa asioista selvää?

25

Edellä mainittu viittaa itse tämän blogin ytimeen: kehittymiseen. Sitä luuli jo 25-vuotiaana hallitsevansa jo kaiken tarvittavan, mutta matkan varrella tulikin selväksi, että niin piirustus- kuin kuvankäsittelytaitojakin on mahdollista hioa lähes loputtomiin. Kun vain edes vähän malttaa kokeilla jotain uutta, voi saada aikaan yllättäviäkin tuloksia ja oivalluksia. Aina on varaa kehittyä, ja joudun melko pian kohtaamaan sen, mistä lähdin liikkeelle lähes neljä vuotta sitten: Edessä tulee olemaan raskas urakka, kun alan käymään tarkastusmielessä läpi aiemmat artikkelini, ennen kuin blogi arkistoidaan lopullisesti (huhhuh). Kehittymisessä onkin avainasemassa itsekritiikki, jota totta vieköön olen oppinut.

Mutta menkäämme itse asiaan, josta saan olla ylpeä: Valtaosa värikkäästä hahmokavalkaadistani on nyt tämän vuoden päättyessä viimein nähnyt päivänvalon! Ja nämä hahmot ovat kenties se blogin todellinen ydin: He kaikki luovat epätäydellisyydessään ne konfliktit, joista blogin jutut irtoavat. Oli sitten kyseessä Muumien boheemiuutta parodioiva Omenoiden perhe tai 10-vuotias puliukko Yrjö Lammikko, niin ideoita on tarjolla aina aikaa enemmän. Aloittakaamme vielä kerran siis kooste somejulkaisuista alkaen samba passista -Huugosta Herra Omenan armeijamuistoihin.

Julkaisut alkaen 8.6.2024:

Samba tanssija.kra~

 

Sekaannus 3, postaus

Koulukuva

Sekaannus 4

Scifikerho

Ghost rider

American santa

Linnanjuhlat Omenoilla 5

Pähkinänsärkijä-baletti

Snowman-parody

pukin sylissä

Rakettiostokset

Aapeli ja Hotakainen

Stripit 9.8.2024 alkaen:

Strippi 74

Strippi 75

Strippi 76

Strippi 77

Riemukasta uutta vuotta!

Kategoria: Yleinen.



Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus




Viimeisimmät artikkelit

  • Hahmoja on!
  • Palaavat kouluun #1
  • Menevät kouluun #3
  • Puuma
  • Menevät kouluun #2

Viimeisimmät kommentit

Arkistot

Kategoriat

Meta